Suomi ja Turku vastaavat vuosituhannen suurimmasta jääkiekkouutisesta.
TPS:n pääsponsori TEMPUR osti koko joukkueen ja vie sen kotipaikalleen Kentuckyyn. Osa peleistä pelataan Suomessa kaudella 2021. Sitten vasta tuleekin varsinainen muutos.
Suomen jääkiekko on ollut tukevasti maailmankartalla jo pitkään, mutta tuoreinta uutista maailman kiekkoväki pohtii pitkään. Vuonna 1917 perustettu jääkiekkoliiga NHL kokee historiansa suurimman uudistuksen.
USA:n ja Kanadan lisäksi liigaan perustetaan nyt Euroopan konferenssi, jossa TPS on ensimmäinen joukkue. Liigan joukkueiden määrä nousee nyt 32:een ja vuoteen 2025 mennessä 40:een.
Sopimus TPS ja NHL:n välillä allekirjoitettiin viime yönä kansainvälisen Tempurin kotipaikalla Kentuckyn Lexingtonissa.
Pelilliset syyt
TPS:n nykyinen pääsponsori, suorituskykyä parantavista patjoistaan tunnettu Tempur osti joukkueen urheilullisin perustein.
– Yritys innostui pelaajien sekä koko TPS-organisaation ammattitaidosta ja sitoutumisesta kasvaa maailman ykkösjoukkueeksi. ”Pienistä” käytännön haasteista eli Euroopan konferenssin perustamiseen liittyvästä työstä huolimatta juuri TPS:n haluttiin omaksi joukkueeksi lukuisista ehdokkaista, sanoo Suomen Tempurin maajohtaja Arto Melanko.
Kentuckylaiset ovat uudesta kotijoukkueestaan innoissaan, sillä monet kaipaavat niitä aikoja, kun Kentucky Thoroughblades pelasi NHL liigassa 1996–2001.
Kentuckylaisesta sporttipubista tavoitettu Steven Hall sai ensimmäisenä päälleen TPS:n pelipaidan.
– Tervetuloa Lexingtoniin TPS ja suomalaiset lätkäfanit, hän toivottaa.
– Sitten syödään Kentucky fried chickeniä.
Hologrammipelaajat
Kun vuonna 2020 kiekko putoaa jäähän TPS:n ensimmäisessä NHL-pelissä, se tapahtuu USA:ssa, jonne joukkue matkustaa koko syksyksi. Osa kevään 2021 kaudesta pelataan Turussa, minne muut joukkueet tulevat vieraspeleihin.
Mutta syksystä 2021 alkaen TPS pelaa ilmastoystävällisesti kaikki pelit kotona. Tämän mahdollistaa kehittynyt hologrammiteknologia. Palloseuran tiedottaja Eero Tuominen kuvailee mannertenvälistä jääkiekkoa mullistavaksi.
– Kotipelissä pelaajat ovat normaalisti jäällä fyysisessä olomuodossaan, mutta vastustajat heijastetaan kentälle hologrammina. Kiekossa on hologrammiteippiä, joten se tottelee myös vastustajan mailaa. Samoin pelaajien asut valmistetaan erityisestä hologrammikuidusta, joten lätkä pysyy edelleen kontaktipelinä-
Sumua tai pölyä ei tarvita kuvan projisoitumiseen, koska Gatorade Centerin uusi NHL-tasoinen videokuutio sisältää tarvittavan moniprojektoritekniikan.
– Se olikin yksi keskeinen syy siihen investoimiseen, Tuominen täsmentää.
Kaapo Kakko harjoittelee erikoiskiekolla
Kuinka paljon suorituskyky nousee, kun pelaaja laittaa nukkumisen kuntoon? Oikea vastaus on, että aivan valtavasti.
TPS:n supertykki Kaapo Kakko on joutunut vaihtamaan harjoituskiekon Tempur-materiaalista tehdyksi kiekoksi.
– Kun Kaapo kolmannen kerran harjoituksissa puhkaisi lämärillään maaliverkon, käännyimme Tempurin puoleen ja kysyimme heiltä ratkaisua. Kaapolle tehtiin energiaa absorboivasta Tempurista oma kiekko, vaikka musta Tempur maksaa 15 kertaa tavallista enemmän. Nyt Kaapo voi lämiä täysillä harjoituksissa. Kauden peleissä hän löi vain noin 70 prosentin teholla, koska halusimme säästää vastustajien maalivahteja loukkaantumisilta, joukkueen valmentaja Kalle Kaskinen kommentoi.
– Nyt olen vain huolestunut siitä, kuinka hologrammikiekko tulee kestämään Kaapon lämäreitä. Onko niin kestävää teippiä olemassakaan?”