Terveydenhoidossa syiksi epäiltiin aluksi uupumusta ja mielenterveysongelmia. Myöhemmin unirekisteröintitutkimuksessa naisella todettiin vaikea-asteinen uniapnea, eli ylähengitysteitä ahtauttava sairaus, joka aiheuttaa toistuvia unenaikaisia hengityskatkoja. Tutkimuksessa huomattiin uniapnean olevan asentosidonnaista, sillä hengityskatkoja esiintyi vain nukkuessa selinmakuulla.

Hoito aloitettiin perinteisin menetelmin eli CPAP-laitteella ja selinmakuuasentoa estävällä vyöllä. Kumpikin ratkaisu tuntui kuitenkin naisesta hyvin epämiellyttävältä, eikä hän halunnut jatkaa maskin kanssa nukkumista. Vyö kyllä esti selällään nukkumisen, mutta häiritsi asennon vaihtamista ja nukkumista yleensäkin.

Asentosidonnaiseen uniapneaan voi vaikuttaa myös tyynyllä ja sängyllä

Koska nukkuma-asennolla oli ratkaiseva merkitys vaivaan, apua lähdettiin hakemaan yksilöllisesti valitulla TEMPUR-sängyllä ja -tyynyllä, jotka muotoutuvat kunkin kehon muodon, painon ja lämpötilan mukaan. Jo ensimmäisten viikkojen jälkeen naisen olotila alkoi muuttua: hän tunsi päivisin olonsa virkeämmäksi ja elinvoimaisemmaksi. Väsynyt ja poissaoleva äiti muuttui energisemmäksi laadukkaan unen ansiosta. Lisäksi hänen uniapneadiagnoosinsa vaihtui vaikea-asteisesta lieväksi puolivuosiseurannassa, johon mennessä hengityskatkokset olivat lähes kadonneet.

Muutama vuosi tapahtuneen jälkeen uniapneaoireet pysyvät edelleen poissa. Myös puolison kuorsaus loppui yksilöllisesti valitun tyynyn ja kylkiasentoon sopivan patjan hankinnan jälkeen. Nämä kokemukset osoittivat, että tässä tapauksessa suurin apu uniapnean selättämiseen saatiin vaihtamalla selinmakuuasento kylkimakuuasennoksi – ja tässä tarvittiin nukkumisergonomian korjaamista, eli tyyny ja patja, jotka tukevat kylkiasennossa nukkumista. Se ei onnistu liian kovalla, liian pehmeällä tai epäsopivalla sängyllä ja tyynyllä – vaan yksilöllisesti valitulla Tempurilla, joka on arvokkaampi kuin perussängyt, mutta onkin sitten myös mukavampi ja tehokas apuväline myös uniapnean hoitoon.

Voit oppia nukkumaan kyljelläsi – vaikka nyt olisit ”sängyssä pyörijä”

Uniapneoista yli puolet ovat asentoriippuvaisia, eli selinmakuuasento aiheuttaa tai pahentaa niiden oireita. Monet nukkuvat selällään, koska patja ja tyyny eivät tue ja mahdollista kyljellään nukkumista kuin hetken aikaa. Se taas johtuu usein sängyn ja tyynyn epäsopivuudesta. Epämukava, vanha, kuopalle painunut tai liian jämäkkä sänky ja väärän mallinen sekä kokoinen tyyny saavat monet ”pyörimään” sängyssä. Syntyy kipua, käsien puutumista tai painetta olkapäässä, selässä tai lonkassa. Kaikki tuo aiheuttaa myös usein selälle kääntymistä ja pyörimistä. Kylkimakuulla uniapnean oireet helpottavat, koska nielun pehmytkudokset eivät pääse tukkimaan ilmateitä ja aiheuttamaan hengityskatkoksia kuten selinmakuulla.

Kyljellään nukkuessa myös tyyny esimerkiksi vartalon vierellä tai polvien välissä voi auttaa ylläpitämään kylkiasentoa ja ehkäisemään asennon kiertymistä vatsalle. Tukityynyn on hyvä olla Tempur-materiaalia, joka on painetta vähentävää, jotta se ei aiheuta kudoksiin painepisteitä ja lisää tämän vuoksi liikehdintää.

Tempur Long Hug Pillow on nimensä mukaisesti pitkä halityyny, joka sopii niin halittavaksi tukityynyksi kuin selkäpuolelle tukemaan kehoa.

Tukityynyjä käytettäessä ergonomisten perusasioiden patjassa ja tyynyssä täytyy kuitenkin olla kunnossa niin, että ranka pysyy fysiologisesti oikeassa asennossa. Terveellisesti kyljellään nukkuminen onkin mahdollista vain, jos patja tukee ergonomisesti oikealla tavalla ja vähentää kehoon kohdistuvaa painetta. Pelkkä kehotus kyljellään nukkumisesta ei riitä, vaan tarvitaan apuvälineet, eli ainakin yksilöllisesti sopiva Tempur-tyyny ja -patja, jotka mahdollistavat kylkiasennossa nukkumisen läpi yön.

Fysioterapeutin vinkit optimaaliseen nukkumisasentoon

– Ennen kuin Tempur tuli markkinoille, yleinen neuvo siitä miten nukkumisasento ohjataan pois selinmakuulta oli, että kiinnitetään tennispallo pyjaman selkämykseen. Tämähän toimii, mutta epämukavuudessaan se myös häiritsee unta ja on siten haitallinen, kertoo fysioterapeutti ja koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija (KNA) Valtteri Nyyssölä Tempurilta.

Valtteri Nyyssölä

Lisäksi Valtteri huomauttaa, että koska se tennispallo ja epäsopiva tyyny ja patja voivat kipeyttää kehoa, nukkuja voi kääntyä myös vatsalle, ja siitä on usein haittaa.

– Vatsamakuuasento on ongelmallinen, koska se aiheuttaa herkästi kipua selän lisäksi myös niskaan, jolloin uni taas häiriintyy ja pyöriminen jatkuu.

– Kylkiasento mahdollistuu parhaiten laadukkaalla ja yksilöllisesti valitulla patjalla ja tyynyllä. Myös sängynrungon ja sijauspatjan ominaisuudet vaikuttavat oikean asennon löytämiseen ja sen säilyttämiseen koko yön ajan. Myös peitolla ja makuuhuoneen lämpötilalla on oma roolinsa siinä, että nukkuja liikehtisi mahdollisimman vähän yön aikana. Nukkumisasennon korjaamiseksi kannattaa tarkastella nukkumisergonomiaa ja unen huollon viisaita periaatteita kokonaisuutena, Nyyssölä kiteyttää.

Optimiasennossa lantio ja hartia ovat suorassa sekä pysty- että vaaka-akselilla:

• Olkapää ja lonkka saavat patjasta tilaa, jolloin niihin ei kohdistu ylimääräistä painetta, joka pakottaisi muuttamaan asentoa.

• Kylkikaari on tuettuna, jolloin selkäranka on suorassa, nivelsiteet ja -kapselit eivät veny ja fasettinivelten paine on minimissään.

• Tyyny kannattelee päätä oikein. Muotoilu tukee niskaa, nukkujan pään ja hartian muotoa. Oikeanlainen tyyny ohjaa pään asentoa ja koko rankaa suoraan, jolloin myös ilmatiet pysyvät avoimina.

• Patjan muotoutuvuus ja paineen vähennys auttavat säilyttämään asennon koko yön ajan.

Patja ja tyyny on valittava yksilöllisesti – anna asiantuntijan (KNA) auttaa

Yksilöllisesti itselle sopivan patjan ja tyynyn löytäminen vaatii aina niiden kokeilemista. Paras lopputulos saavutetaan, kun käytetään apuna koulutettua nukkumisergonomian asiantuntijaa, joka auttaa oikean ratkaisun löytämisessä. Löydät KNA:t, eli asiantuntijat, nukkumisergonomia.fi-sivustolta ja tietysti Tempur Brand Storesta.

Kun varaat ajan koulutetulle nukkumisergonomian asiantuntijalle, saat parasta palvelua juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Nukkumisergonomian kartoituksen aikana saat tietoiskun nukkumisergonomiasta sekä suosituksen Sinulle yksilöllisesti sopivasta TEMPUR-patjasta ja -tyynystä. Tempur Brand Storesta ajanvaraaja saa myös VIP-lahjapaketin (arvo jopa 109 €) ja kahvit! Ei ostopakkoa. Varaa aika täältä.