Huolehdi kasvavan lapsen unesta
Olemme aina olleet todella kiinnostuneita unenlaadusta ja eri tekijöistä, jotka vaikuttavat siihen. Vielä aiempaakin enemmän kiinnitimme asiaan huomiota kuitenkin esikoisemme synnyttyä, kun yöunet olivat yhtäkkiä rikkonaisia ja huomattavasti lyhyempiä. Samaan aikaan heräsi mielenkiintomme myös lasten tuotteisiin. Ymmärsimme, miten vähän tiesimme siitä, miten lapsemme todella nukkuu joka yö.
Perehdyimme jo ennen Damianin syntymää eri patjavaihtoehtoihin ja päädyimme tietämättöminä hyvin yleiseen vaihtoehtoon, kookos-tattaripatjaan. Tutustuimme myöhemmin Tempuriin ja valitsimme Damianille Tempurin patjan hänen ollessa hieman yli vuoden. Siihen saakka unet olivat katkonaisia ja nukahtaminen vaikeaa. Vielä 1 vuoden kynnyksellä yöllisiä herätyksiä saattoi olla jopa 3. Aamulla Damian oli monesti hieman unisen äkäinen. Kunpa olisimme hoksanneet jo aiemmin kiinnittää enemmän huomiota myös Damianin uneen, kenties olisimme nukkuneet itsekin paremmin.
Sänky on yksi tärkeimmistä arjen asioista. Liian harva panostaa oikeasti sänkyyn, patjaan, tyynyihin tai vaikkapa laadukkaisiin petivaatteisiin. Nämä kaikki yhdessä ovat kuitenkin ne asiat, jotka vaikuttavat hurjasti unenlaatuumme. Nukumme jopa kolmanneksen elämästämme, lapset suhteessa jopa vieläkin enemmän. Lapsi kasvaa, kehittyy ja palautuu yöllä, jotenkin silti lapsen unenlaadun merkitys jää yhteiskunnassamme vähemmälle, kuin aikuisten. Havahduimme miettimään lapsemme unta vasta, kun olimme itse saaneet paremmat unet Tempurilla.
Damian on nyt 1.5 -vuotias. Hän nukahtaa minuuteissa, nukkuu heräämättä läpi yön ja herää aiempia kuukausia jopa 1.5 tuntia myöhemmin. Olemme seuranneet hänen unenlaatua aivan syntymästä saakka jalassa olevan älysukan avulla. Datan avulla tiedämmekin, että uni on nyt laadukkaampaa ja pitkäkestoisempaa. Syvän unen määrä on noussut, yöllisiä heräilyjä ja suuria sykevaihteluja ei ole ja syvän sekä kevyen unen syklit ovat tasaisempia. Nukkuminen on muutenkin rauhallisempaa, eikä Damian enää pyöri sängyssä, vaan nukkuu samassa asennossa lähes koko yön. Aamulla sängyssä odottaa pirteä ja tarmokas poika, joka ryntää iloisesti lelujen luokse.
Vinkki! Damianin pikkuveli- tai sisko syntyy nyt lokakuussa ja hänelle otetaan ehdottomasti käyttöön myös Tempurin patja. Näppärinä tee-se-itse -tyyppeinä leikkautamme suuremmasta patjasta usemman pienemmän; yhden pinnasänkyyn, toisen unipesään ja kolmannen vaihtopöydälle. Pienille vauvoille kun ei ole valmista pientä patjaa, niin miksei hyödyntää samalla sitten myös niin sanotut ylijäämäpalat! On todella mielenkiintoista nähdä, miten hyvä nukkuja toinen lapsemme on. Uskomme vahvasti, että uneen panostaminen kannattaa. Teknologia kehittyy jatkuvasti ja saamme jatkuvasti arvokasta tietoa unesta ja palautumisesta. Me haluamme ottaa kaiken tästä tiedosta irti, myös lasten kohdalla!
Perhe Ingelius – suomalainen yrittäjäperhe Tallinnassa
Lisää asiaa unesta ja lapsista osoitteessa nappisilmat.fi sekä Instagramissa @ninaingelius