Stand up -koomikko Matti Patronen on nukkunut jo parin vuoden ajan Tempur-vuoteessa. Kaikki sai alkunsa siitä, että hän alkoi miettiä laadukkaiden yöunien ja nukkumisergonomian vaikutusta luovaan ajatteluun ja vitsien kirjoittamiseen.
– Väsyneenä ei jaksa kirjoittaa. Nyt oltuani virkeämpi olen myös kirjoittanut enemmän, jolloin laadukkaampien juttujen osuus luonnollisesti kasvaa. Ainoa asia, mikä tässä muutoksessa ei naurata on se, että miksi en vaihtanut vuodetta aikaisemmin, hän kuvaili jo muutaman kuukauden Tempur-kokeilun jälkeen.
Hyvät yöunet ovat vaikuttaneet Patrosen elämään niin positiivisesti, että hän ideoi ja kuvasi kymmenen sketsivideota Tempurista ja julkaisi ne YouTubessa.
Videoista järjestettiin Iltalehden Uni ja terveys -sivustolla äänestys, jossa lukijat saivat valita suosikkinsa. Eniten ääniä sai Kokemuksia Tempurilla nukkumisesta, jossa mies päätyy perhedraaman päätteeksi viettämään yönsä Tempurin sijaan pihalla.
– Selkeästi ihmiset ovat tunnistaneet itsensä, Patronen naurahtaa.
Toiselle ja kolmannelle sijalle kipusivat videot Saunan jälkeen ja Leijonan luola Tempurin kanssa.
Äänestykseen liittyi myös Patrosen ja hänen vaimonsa välinen veto siitä, mikä video tulisi voittamaan. Ja niinhän siinä kävi, että vaimo oli oikeassa ja häviön myötä Patronen joutuu tiskaamaan viikon.
– Mutta ei voi valittaa, kansa on oikeassa.
Katso kaikki Patrosen Tempur-videot täältä.
Tempur ja vaimo mukana myös keikkareissuilla
Patronen reilusti myöntää addiktoituneensa Tempurin avulla hankittuun parempaan uneen. Keikkareissuja varten hän hankki matkasetin, johon kuuluu Tempur -sijauspatja ja -tyyny.
– Teen noin 200 keikkaa vuodessa ympäri Suomen ja paljon tulee vietettyä öitä poissa kotoa. Tosi monessa hotellisängyssä tulee äkkiä ikävä kotia, enkä tarkoita pelkästään rakastavan vaimoni lempeää syliä, vaan myös Tempur-vuoteen tukea ja mukavuutta. Ikävä lievittyy, kun levitän matkapatjan selän alle, ja klikkaan mielikuvituksesta rouvan viereeni. Tempuria muuten ei kannata hankkia mielikuvituksesta. Kaupasta hankittu on paljon tehokkaampi, Matti opastaa.
Haluatko nukkua yhtä hyvin kuin Matti? Kokeile Tempurin patjanvalintakonetta.