Tempur Brand Store -myymälöiden virallinen sivusto

Erna Huskon ruutuaika on jopa 11 tuntia päivässä – lue mikä auttoi univajeeseen ja kipuihin, joista some- ja tietotyön tekijät kärsivät

Väsynyt ja selkäkipuinen voi luulla nukkuvansa hyvin vain siksi, että hänellä ei ole tietoa ja kokemusta paremmasta. Erna Huskon näkemys unesta ja nukkumisesta kääntyi päälaelleen, kun hän paransi nukkumisergonomiaansa. Nyt hän jakaa kokemuksensa muiden tietokoneella ja puhelimella paljon työtä tekevien hyödyksi.

Erna Husko on sosiaalisen median ammattilainen. Se tarkoittaa pitkää paikallaanoloa puhelin kädessä tai läppäri sylissä. Ernan mukaan hänen ruutuaikansa, puhelintyö mukaan laskettuna, on tyypillisesti 9–11 tuntia päivässä. Se tuntuu varmasti kropassa ja nupissa, mutta jotenkin sen vaan hyväksyy eikä asialle tee mitään.

– Minulla oli aiemmin pahoja niska- ja selkäongelmia, jotka tuli sivuutettua, hän myöntää.

Myös nukahtaminen oli välillä vaikeaa. Erna saattoi pyöriä sängyssä iltaisin pitkään ennen kuin sai kiinni unen päästä.

– Minulla on myös luova ja vilkas mieli, ja siksikin rauhoittuminen on vaikeaa. Usein työasiat pyörivät illalla häiritsevästi mielessä. Välillä se johti siihen, että aloin iltaisin stressata sitä, että kohta pitää mennä nukkumaan, hän kuvailee tilannetta.

”Luulin, että vanha sänkyni oli hyvä eikä vaikuttanut uneen ja palautumiseen – miten väärässä olinkaan”

Erna nukkui aiemmin tavallisella joustinpatjalla, kuten monet muutkin, ja ajatteli, että vanha sänky oli aivan hyvä ja laadukas. Eihän se ollut rikki mistään, eikä kovin vanha.

Seurattuaan nukkumisergonomiaan ja palautumiseen liittyviä somekirjoituksia Erna päätti selvittää, josko hänellä kuitenkin olisi varaa parantaa. Hän ei halunnut tehdä muutoksia työhönsä, jossa hän on hyvä ja josta hän nauttii. Muutokset oli siis tehtävä muuhun – eli palautumiseen. Palautuminen tapahtuu lähes kokonaan nukkuessa, joten siihen on panostettava.

Erna etsi käsiinsä asiantuntevan ja luotettavan yhteistyökumppanin, Tempurin, joka on tunnettu nimenomaan hyvistä kokemuksista sekä korkeimmasta asiakastyytyväisyydestä. Tempur on palautumisen ykkönen.

Erna tykkää aloittaa päivänsä hoitamalla ensimmäiset työasiat sängyssä. TIIA LAUKKANEN

Sängyn vaihto alkoi tapaamisella Tempur Brand Storessa nukkumisergonomiaan erikoistuneen myyjän kanssa. Tempurin koko henkilökunta on suorittanut Koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija (KNA) -koulutusohjelman. Jatkuva koulutus näkyy asiakastyytyväisyytenä.

– Niin siinä kävi, että vaihdettuani Tempuriin ajatukseni tyynyn ja sängyn laadusta sekä vaikutuksesta unen laatuun ja palautumiseen muuttuivat täysin. Tajusin, että vanha sänkyni oli aivan liian pehmeä, Erna kuvailee.

Liian pehmeä ja joustava sänky saa helposti aikaan huonon nukkumisasennon, joka taas estää palautumasta päivän rasituksesta. Uni jää lyhyeksi ja huono asento aiheuttaa pyörimistä sängyssä sekä lihasjumeja.

Erna huomasi nopeasti, että huono työergonomia ja huono nukkumisergonomia oli se yhdistelmä, joka oli aiheuttanut hänelle kipuja ja univajetta.

– Nyt Tempurin avulla nukun paremmin ja palaudun päivän rasituksesta, Erna painottaa.

Lyhyesti sanottuna: Tempur-sänky ja -tyyny ovat muuttaneet Ernan elämän.

– Kivut ja fyysiset vaivat hävisivät uuden Tempur-sängyn myötä kokonaan.

Nyt kotitoimisto on välillä Tempur-sängyssä

Erna testasi kärsivällisesti asiantuntijan kanssa erilaisia Tempur-materiaalista valmistettuja patjoja ja tyynyjä. Kokeilut tehtiin siinä asennossa, jossa hän yleensä nukkuu on hyvä nukkua, koska vain siten löytyy jokaiselle oikein kehoa myötäilevä, sopivasti tukeva ja painetta vähentävä ratkaisu, joka pitää rangan ergonomisesti oikeassa asennossa.Tällainen yksilöllinen ohjattu valintatapa ei onnistu netissä, tietokoneella tai halpakalustehallissa, josta ei edes saa aitoa Tempuria. Joten neuvo on, että valitse myymälä osaamisen perusteella äläkä sorru jäljitelmiin.

Materiaaleissa on valtavat erot. Halvasta yleensä puuttuvat terveyttä edistävät ominaisuudet, kalliimmissa taas voi olla näköä ja kokoa, mutta niiden vanha teknologia, eli joustimet, aiheuttaa painepisteitä ja löystyy käytössä. Tempur-materiaali säilyttää tuen pidempään.

Moottoroitu Tempur-vuode nopeuttaa palautumista ja helpottaa työntekoa. TIIA LAUKKANEN

Tempur-tyynyn yksilöllinen valinta on tärkeää, koska tyyny linjaa pään, niskan ja koko rangan asentoa.

– Koin, että perinteisesti muotoiltu, Tempur-materiaalista tehty tyyny oli minun kaulalle ja niskalle paras vaihtoehto. Nukun aina vasemmalla kyljellä ja nyt tyyny tukee asentoa hyvin. Tempur-patjan painetta vähentävät ominaisuudet vievät kivun myös olkapäästä, Erna kuvailee.

Moottoroitu Tempur-sänky on helpottanut niin palautumista kuin työntekoakin. Enää Ernan ei tarvitse käyttää puhelinta sängyssä niin, että niska ja käsi ovat jatkuvasti hankalassa asennossa, joka rasittaa ja aiheuttaa kipua. Kun säätää sänkyä, säästää kroppaa.

– Tykkään aloittaa työt aamulla niin, että teen niitä sängyssä. Se on huomattavasti ergonomisempaa nyt, kun sängyn pääty on selälle säädettävä ja tyyny tukee niskaa, hän kertoo.

Tempur-vuode on paitsi laadukas ja terveyttä edistävä, myös tyylikäs. TIIA LAUKKANEN

– Iltaisin taas tykkään kohottaa jalkoja hieman ylöspäin. Veri kiertää paremmin ja palautuminen esimerkiksi treeneistä on nopeampaa, personal trainerinakin työskentelevä Erna jatkaa.

”Kaksi asiaa, joista en tingi – mutta vain omaan sänkyyn pääsyä odotan”

Enää nukkumaanmeno ei stressaa Ernaa – pikemminkin päinvastoin.

– Tempurin myötä asia on kääntynyt niin, että oikein odotan, että pääsen nukkumaan, hän iloitsee.

Erna suositteleekin Tempuria ihan kaikille – tietysti etenkin niille, joilla on fyysisiä vaivoja tai esimerkiksi selkäsärkyä aamuisin. Hän toivoo, että olisi itsekin tajunnut kääntyä Tempurin puoleen jo aiemmin.

Laadukas sänky on asia, josta ei kannata elämässä tinkiä. Siihen pitää panostaa eikä tyytyä mihin vaan ale-kauppojen halpaan ja hyvään, koska sellaista ei ole. Toisaalta kalliitkaan ei automaattisesti tarkoita hyvää. Koristeellisuus ja kallis kangas ei auta palautumisessa.

– On kaksi asiaa, joista en tingi: sänky ja auto. Vietän molemmissa niin paljon aikaa, että haluan, että ne ovat laadukkaita, ja että en joudu stressaamaan niiden vuoksi, hän kiteyttää.

Nyt kun Erna on nukkunut Tempurilla jo yli vuoden päivät, huomaa hän eron muihin tyynyihin ja patjoihin nopeasti esimerkiksi matkalla ollessaan. Kotona hän nukkuu yöt heräämättä, kun taas hotelli-sängyissä hän heräilee useita kertoja yössä. Niitä kun ei ole yksilöllisesti valittu eivätkä ne ole Tempuria. Sama sänky ei todellakaan sovi kaikille.

Erna on haastattelun aikaan juuri työmatkalla Tallinnassa. Hän myöntää, että takana on huonosti nukuttu yö vieraassa sängyssä – ja se tuntuu heti olossa ja vireydessä.

– Monet fiilistelevät ennen lomaa, miten on ihanaa päästä hotelliin nukkumaan. Minä en hotellissa ollessani malta odottaa, että pääsen kotiin, omaan sänkyyn nukkumaan.

Useimmat eivät tiedä miten mukavaa ja voimistavaa nukkuminen voisikaan olla, koska heillä ei ole kokemusta Tempurista – vielä.

Varaa aika – maksuton nukkumisergonomian kartoitus, ajanvaraaja saa lahjan!

Tilaa ilmainen TEMPUR-kuvasto kotiisi!

  • Kategoriat

  • Arkisto