Koko kansan tietoisuuteen Eemil Helander nousi varusmiehenä syksyllä 2021. Silloin hän teki puolustusvoimien historiaa Cooper- juoksun ennätyksellä. Eemil juoksi 12 minuutissa huikeat 4 252 metriä, joka on nykymuotoisen Urheilukoulun historian kovin tulos. Nuoresta iästä huolimatta hän on lunastanut jo useita arvokisa-mitaleita; kolminkertainen Suomen-mestaruus 5 000 metrillä ja 3 000 metrin estejuoksussa (Kalevan kisoissa vuonna 2021), sekä seuraavana vuonna 4 000 metrillä (Maastojuoksun Suomen-mestaruuskisat).

Loukkaantuminen sai Helanderin pohtimaan palautumisen perustaa eli unta

Nuoren juoksijalupauksen ensimmäinen täysi kilpailukausi koki nopeasti haastavan tilanteen: Belgiassa kisatessaan Eemil mursi nilkkansa laskeutuessaan vesiesteeltä.

Toipumisprosessin aikana Eemil alkoi kiinnittää entistäkin enemmän huomiota palautumiseen ja siihen vaikuttaviin seikkoihin. Unenlaatua parantamalla voi tehostaa palautumista, kehittää suorituskykyä sekä myös ennaltaehkäistä vammojen syntyä. Eemilin yhteistyö Tempurin kanssa alkoi, ja yhdessä koulutetun nukkumisergonomian asiantuntijan (KNA) kanssa Eemilille kartoitettiin yksilöllisesti sopivat nukkumisen apuvälineet tukemaan hyvinvointia, unta ja palautumista.

Eemil Helander kilpailemassa.
HEIDI LEHIKOINEN

Varaa aika maksuttomaan nukkumisergonomian kartoitukseen tästä. Ajanvaraaja saa lahjan ja kahvit, ei ostopakkoa!

Unikysely paljasti yllättäviä seikkoja unen laadusta

Eemilille teetettiin unikysely ja seurantajakso unipäiväkirjan avulla. Ennen Tempuria Eemil itse koki nukkuvansa suhteellisen hyvin mutta aiemmalla vuoteella ongelmiksi nousivat esimerkiksi kuumuuden tunne sekä huono tyyny, joka aiheutti niska-hartiaseudulla kipuilua ja puutumisen tunnetta. Selvisikin hyvin nopeasti, että Eemilin aiempi vuoderatkaisu ei tukenut ergonomiaa hyvin ja tyynyn sekä patjan materiaali aiheutti painetta, joka lisäsi puutumista ja kääntyilyä yöllä. Painetta vähentävään ja muotoutuvaan patjaan sekä ergonomisesti muotoiltuun tyynyyn vaihtaessa puutumisoireet ovat Helanderilta poistuneet kokonaan. Patjan hengittävä Tempur-materiaali ja lämpöä säätelevä, hengittävä peitto poistivat kuumuusongelman kokonaan.

– Koen, että Tempur-patja on vähentänyt yön aikaista pyörimistäni sängyssä ja täten myös heräilyä. Peitto on mukavan viileän tuntuinen. Mielestäni se helpottaa nukahtamista ja vähentää kuumuudesta johtuvia yöllisiä heräämisiä. Hyvän unen jälkeen treenipäivään on helppo lähteä, olo on virkeä ja palautunut, Jyväskylässä asuva Eemil kertoo.

Patjan materiaali ja ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi uneen

KNA Tuija Ahonen ohjasi Eemilin nukkumisergonomiaa ja auttoi valitsemaan oikean sängyn, tyynyn ja peiton. Tutkimusjaksolla ennen Tempuria Eemil heräili 14 kertaa, Tempurilla vain 8 kertaa. TUIJA AHONEN

– Jo pelkästään sängyssä pyöriskely ja asennon jatkuva vaihtaminen voi vaikuttaa unenlaatuun ja palautumiseen heikentävästi. Tempur-materiaali muotoutuu kehon lämmön ja painon mukaan yksilöllisesti jokaisen vartaloon, antaen juuri sopivan tuen, ja samalla myös vähentäen kehoon kohdistuvaa paineen tunnetta. Paineenvähennys patjassa sekä tyynyssä lisäävät mukavuutta ja vähentävät asennon vaihtamisen tarvetta, kertoo Tempur Brand Store Kuopiossa työskentelevä koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija Tuija Ahonen.

Vanhalla tyyny- ja patjaratkaisulla nukkuessaan Eemil huomasi heräilleensä jopa muutamia kertoja yössä mm. huonon asennon takia. Tempuriin vaihdettuaan heräilyt ovat vähentyneen huomattavasti, ja uni on levollisempaa ja palauttavampaa.

Selkeät muutokset motivoivat

Vaikka kevät 2022 päättyi loukkaantumiseen, motivoituneen urheilijan nilkan kuntoutus tapahtui kuitenkin niin erinomaisen nousujohteisesti, että heinäkuussa Eemil opetteli juoksun tekniset salat käytännössä kokonaan uudestaan, kävelystä lähtien. Sitkeästä kuntoutuksesta oli selvästi hyötyä; nilkka olikin niin hyvässä kunnossa, että hän pääsi vielä loppukesästä edustamaan Suomea ruotsiotteluun jääden vain sekunnin ennätyksestään 5000 metrillä ajalla 13.56,83!

Huippu-urheilijan keho on aina kovilla ja erityisesti kisapäivinä edellisen yön unet näkyvät tuloksissa herkästi ja niiden merkitys kasvaa. Urheilijoilla myös unentarve on normaalia suurempi, noin 10 tuntia.

– Olen pystynyt jokaisessa treenissä suoriutumaan parhaalla mahdollisella tasolla, koska palautuminen on optimoitu. Laadukkaan unen vaikutus myös kertautuu, kun jokaisena päivänä pystyy tekemään laadukkaita treenejä palautuneessa tilassa.

Eemil Helander kilpailemassa.
HEIDI LEHIKOINEN

Huono uni aiheuttaa väsymyksen lisäksi vaikeuksia keskittymiseen sekä hitaampaa reagointikykyä ja ajattelua. Hyvän urheilusuorituksen saavuttamiseksi myös mielen täytyy olla levännyt ja palautunut.

– Koen kilpailupäivänä olevani energisempi kuin aikaisemmin. Myös jalat ovat aikaisempaa kevyemmän tuntuiset. Olen keskittyneempi ja saan itsestäni eniten irti jokaisessa suorituksessa, iloitsee Eemil.

Parempi nukkumisergonomia on vaikuttanut positiivisesti treenaamiseen. EEMIL HELANDER

Jatkossa Eemil aikookin ottaa myös leireille mukaan vähintään oman tyynynsä ja mahdollisuuksien mukaan myös petauspatjan, jotta palautuminen maksimoidaan ja tehokas treenaaminen varmistetaan myös leireillä.

Erinomaiset pisteet Tempurille unen ja palautumisen tukemisesta

Kokonaisuudessaan Eemilin antamat unen ja palautumisen arviot olivat Tempurille siirtymisen jälkeen erinomaisia. Parannusta tapahtui muun muassa vuoteeseen menon aikaistumisessa, nukahtamisviiveessä, nukutun ajan määrässä ja heräilyjen vähentymisessä.

– Eemil nukkui jo varsin pitkään, kuten urheilijan pitääkin, mutta saimme lisättyä unen pituutta vielä jonkin verran. Kun edistystä tapahtuu monessa nukkumisen osa-alueessa, niin kokonaisuus näyttäytyy parempana suorituskykynä, Ahonen sanoo.

Nukkumisergonomian kannalta oikeilla sänky-, tyyny- ja peittovalinnoilla oli pelkästään positiivisia vaikutuksia niin uneen, päivittäiseen hyvinvointiin, urheilusuorituksiin, kuin koulunkäyntiinkin.

– Aamun koulutyöt luistivat aikaisempaa paremmin ja sain asioita tehokkaammin aikaiseksi, urheilun lomassa opiskeleva Eemil kommentoi.

Parantuneen palautumisen ansiosta Eemilin on ollut helpompi asettaa itselleen haastavat tavoitteet: vuonna 2023 yleisurheilun MM-kisat Budapestissa sekä sijoitus mitalisijoille alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa.