Onko tässä järkeä? Anniina kantaa Tempur-tyynyä mukanaan kaikkialle – myös etelän lomille

Anniina Sonny-Tuominen kärsi pitkään huonosta unesta. Läheisten hyvät kokemukset aidosta Tempurista saivat Anniinan hankkimaan juuri Tempur-patjan ja -tyynyn myös itselleen. Kannatti, eikä paluuta entiseen enää ole. Miksi Tempur?

– Pyörin ja heräilin yön aikana paljon ja lihaksissa oli puutumista. Nukuin yksinkertaisesti todella huonosti, Anniina Sonny-Tuominen sanoo.

Hän kuuli Tempurista ensimmäisen kerran läheisiltään.

– Äitini oli saanut astmaan ja yölliseen yskään apua Tempur-patjasta ja -tyynystä, koska ne tukevat nukkujan kehon ergonomista asentoa helpottaen jopa hengitystä.

Samoihin aikoihin myös Anniinan poika ja työkaveri hankkivat Tempur-sängyt ja myös he suosittelivat niitä Anniinalle. Hän alkoi miettiä, onko eri patjoissa oikeasti eroa ja voisiko Tempurista olla hyötyä hänellekin.

TEMPUR-materiaalin viskoelastinen solurakenne ja painetta vähentävät ominaisuudet mahdollistavat erityisen hyvän paineen jakautumisen keholle. Kun kehon paino jakaantuu tasaisesti alustalle, painepisteet, puutuminen ja kivun tunteet helpottavat, jolloin yöllinen liikehdintä vähenee, uni on häiriötöntä ja laadukkaampaa.

Anniinalla oli jo ennestään käytössä viskoelastinen terveystyyny, niin sanottu Tempur-kopio. Nopeasti Anniina kuitenkin huomasi, että halpajäljitelmätyyny ei ajanut samaa asiaa kuin aito Tempur.

Sanojen ”kopio” ja ”Tempur” käyttäminen on harhaan johtavaa, jos se ei ole aito Tempur

Monet huonekaluliikkeet myyvät niin sanottuja memory foam -tyynyjä, joita esitellään harhaanjohtavasti Tempur-tyynyinä tai Tempur-kopioina, mutta ne ovat aivan eri materiaalia ja laatua. Sanan ”kopio” käyttö saa ymmärtämään että on vastaavan laatuinen, ja sanan ”Tempur” käyttö saa luulemaan että on kuin aito Tempur – näin monia harhaanjohdetaan. Valitettavasti halpajäljitelmät eivät tuo samoja terveyshyötyjä kuin aito, huippuunsa kehitetty Tempur materiaali.

Tempur on materiaalin kehittämisessä edelläkävijä. Alun perin keksintö on NASAn tiedemiehiltä 1970-luvulta. Sen oli tarkoitus vaimentaa G-voimien haitallista vaikutusta astronautteihin raketin nousun aikana. Ruotsalaiset tutkijat ostivat ihmevaahdon valmistuskaavan NASA:lta ja alkoivat valmistaa TEMPUR-nimisiä tuotteita, joiden tavoitteena oli unen laadun parantaminen. Yritys sijoittaa vuosittain miljoonia dollareita materiaalin ja tuotteiden kehitystyöhön. Kaava on edelleen liikesalaisuus ja vain muutamat tiedemiehet ja tuotekehittelijät tietävät sen.

Tavallinen memory foam patja hajoaa ajan kanssa. Sen kerrokset alkavat halkeilla ja rikkoutua, pilaten patjan tuki-, muotoutumis- ja painetta vähentävät ominaisuudet, jotka jo uutena ovat heikommat kuin aidossa Tempurissa. TEMPUR-patjoilla on Suomessa 15 vuoden Pro Rata takuu. Laadukas patja on pitkäaikainen investointi terveyteen ja hyvinvointiin. Halpajäljitelmä ei ole.

TEMPUR-materiaalia on käytetty laajalti terveydenhuollossa eri puolilla maailmaa. Sen on havaittu lievittävän jännitystä kehon kivuliailla alueilla nukkumisen aikana, mikä helpottaa nukahtamista, parantaa nukkumisergonomiaa ja palautumista.

Yksi olennainen ero kilpailijoihin on myös se, että Tempur valmistaa tuotteensa omissa tehtaissaan, kun useat kilpailijat ulkoistavat tuotantoaan halvan työvoiman maihin. Tämä usein tarkoittaa sitä, että he eivät keskity laadun seurantaan ja tuotekehitykseen. Näistä syistä Selkäliitto ja Uniliitto suosittelevat vain aitoa Tempuria. Tutkitusti Tempurin käyttäjät* Euroopassa ovat tyytyväisempiä kuin muita patjoja käyttävät ihmiset. Materiaaleissa on suuret erot, mutta tärkeää on myös asiantunteva myyjä, joka osaa valita sopivan tyynyn ja patjan eettisin perustein.

Olemme yksilöitä, sänky on valittava aina yksilöllisesti – ei netissä, tietokoneella, ei sikaa säkissä

Päästäkseen alkuun Anniina varasi ajan nukkumisergonomian kartoitukseen Tempurille. Tapaamisessa käytiin läpi hänen nukkumisasentonsa ja -tottumuksensa sekä nukkumisergonomiaan liittyvät haasteet. Tapaamisesta jäi Anniinalle hyvä kokemus.

– Tapaaminen oli rauhallinen. Asiakasta ei hiosteta, vaan annetaan aikaa kokeilla rauhassa vaihtoehtoja, hän kuvailee.

Voit varata TEMPUR Brand Store -myymälään ajan tästä.

Tempurilla on ainutlaatuinen myyntiprosessi, jossa tärkeänä teemana on eettisyys ja se, että asiakkaalle valitaan aina yksilöllisesti sopiva ratkaisu. Tempur on kehittänyt palveluinnovaation; Koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija (KNA) -tutkinnon. Sen suorittanut myyjä ymmärtää kehon painepisteet, osaa opastaa nukkuma-asennoissa, anatomisissa seikoissa, uneen vaikuttavissa tekijöissä ja nukkumisergonomiassa.

Tämä palvelu ei toimi netissä, koska sänky ja tyyny on kokeiltava ja tunnettava selällä ja kyljellä maaten, huomioiden anatomiaa, unenhuoltoa ja nukkumisergonomiaa sekä keskustellen luottamuksellisesti mahdollisista sairauksista ja säryistä myyjän kanssa. Näin valittu tyyny ja patja ovat oikeasti nukkumisen apuvälineitä eikä vain pehmusteita ja huonekaluja.

Tutkinnon suorittaneet ovat opiskelleet 50 tuntia professoreiden ja asiantuntijoiden johdolla anatomiaa, unta, nukkumisergonomia ja eettistä apuvälineiden valintaprosessia. Sivustolta nukkumisergonomia.fi löydät sinua lähimmän nukkumisergonomian asiantuntijan, jolla on valmiudet valita yksilöllisesti sopivat tuotteet unen parantamiseen – myös jos kärsit terveydellisistä haasteista, kuten nivelongelmista tai selkäkivuista.

Paras osaaminen on Tempur Brand Store -myymälöissä, joiden verkosto on nyt Suomen suurin erikoismyymäläketju. Myyjät eivät ole vain myyjiä, vaan jokainen heistä on suorittanut Koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija -koulutuksen, ja saa säännöllisesti jatkokoulutusta, kun uneen ja nukkumisergonomiaan liittyvä tutkimustieto lisääntyy.

Tärkeintä on, että jokaiselle asiakkaalle valitaan tuotteet nukkumisergonomia – ei hinta, tarjous tai sängyn ulkonäkö – edellä. Tempurilla asiakkaan tyytyväisyys varmistetaan myös jälkikäteen.

Katso ajankohtaiset TEMPUR-tarjoukset tästä.

Ensin tuli Tempur kotiin, sitten mökille

Anniinan ensimmäinen Tempur-ostos oli patja. Etenkin joustinpatjalla nukkuneiden kannattaa antaa kehon tottua rauhassa Tempuriin, sillä materiaali tuntuu hyvin erilaiselta. Jos ei tuntuisi, mikään ei muuttuisi.

– Totuttelun jälkeen patja tuntui mukavan pehmeältä ja lämpimältä. Tuntuu, että keho lepää hyvin. Yöllinen heräily vähentynyt korkeintaan yhteen kertaan yössä. Nukun kaiken kaikkiaan paremmin ja rauhallisemmin, Anniina kertoo.

Seuraavaksi hän hankki Tempurin Millennium-tyynyn, jolla voi nukkua ergonomisessa asennossa sekä selällään että kyljellään.

– Tyynyyn tottuminen vei pari viikkoa, mutta nyt se tuntuu mukavalta ja pehmeältä. Uni tulee hyvin iltaisin ja tuntuu, että keho saa rauhassa levätä öisin.

Anniina harrastaa crossfitia, joka laittaa kropan koville. Hän on huomannut, että parempi uni vaikuttaa myös urheilusuorituksiin.

– Palautuminen urheilun jälkeen on Tempurilla parempaa, Anniina kuvailee.

Anniina on niin tyytyväinen uuteen sänkyynsä, että hän on ostanut Tempur-patjan myös mökilleen. Tyyny tai patja kulkevat myös mukana reissuissa aina kun mahdollista.

– Otin patjan mukaan, kun lähdimme asuntovaunulla laskettelureissulle. Hotellimatkat tuntuvat nykyään kamalilta, kun pitää nukkua ilman Tempuria. Siksi otan etelän lomillekin oman tyynyn mukaan. Suosittelen Tempuria ihan kaikille, Anniina sanoo.

TEMPUR 7cm -sijauspatja kulkee helposti mukaan esimerkiksi mökille. Tilaa tästä >

Urheilijoiden suosittelema

Myös monet aitoa Tempuria käyttävät urheilijat ovat raportoineet saman kaltaisia tuloksia kuin Anniina. He ovat kertoneet nukkuvansa aiempaa enemmän sekä heräilevänsä vähemmän. Tämä johtuu painetta vähentävästä ja kehoa oikein tukevasta alustasta ja oikeanlaisesta tyynystä. Siten lihasjäykkyyttä sekä selkä- ja niskakipuja on vähemmän. Myös voimataso ja keskittyminen ovat parempaa.

Lue lisää käyttäjäkokemuksia täältä >

Kyselytutkimuksen** vastauksista ilmeni, että kehon lämmön mukaan muotoutuva patja tukee selkää perinteisiä patjoja paremmin. Näillä patjoilla nukkuvat raportoivat myös kokevansa itsensä vähemmän fyysisesti voimattomammiksi verrattuna esimerkiksi joustinpatjoilla nukkuviin.

Aamuinen fyysinen voimattomuus kertoo todennäköisesti syvän unen vaiheen häiriintymisestä tai sen lyhyydestä. Syvän unen aikana erittyy muun muassa kasvuhormonia, joka vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan ja sitä kautta lihasvoimaan.

* Perustuu haastatteluihin, jotka on tehty yli 24 000 patjakäyttäjän kanssa 13 Euroopan maassa vuosina 2016–2018. Tyytyväisyys on laskettu verraten tuloksia keskimääräisesti erittäin tyytyväisten Tempur-patjojen käyttäjien kanssa kaikissa 13 maassa seuraavaksi lähinnä olevan kilpailijan tyytyväisimpien asiakkaiden keskiarvoon. Lähin kilpailija tarkoittaa lähintä kilpailijaa ainoastaan suhteessa haastattelutuloksiin.

** Annemari Humaloja ja Helianna Kinnunen: Nukkumisergonomia. Tyynyjen ja patjojen vaikutukset nukkujan fyysisiin tuntemuksiin. Tampereen ammattikorkeakoulu 2012.

  • Kategoriat

  • Arkisto